Suomen Olympiakomitealla on monta rautaa tulessa: Tokion olympialaiset ja niihin liittyvät poikkeusjärjestelyt, ja ensi vuonna järjestettävät talviolympialaiset Pekingissä. Suurten kansainvälisten ponnistusten ohella pääosa toiminnasta on keskittynyt kotimaan kamaralle tukemaan haastavissa olosuhteissa kamppailevia urheilu- ja liikuntaseuroja, sekä etenkin lasten ja nuorten tärkeää harrastustoimintaa.
Yhteisöllisyys ja yhteiset kokemukset ovat urheilun sydän – olipa kysymys sitten yhdessä liikkumisesta tai vaikkapa kokoontumisesta katsomoon kannustamaan omaa joukkuetta kohti voittoa. Toiveissa on, että tästä voidaan taas pian nauttia turvallisesti.
Yksi tärkeä osa Suomen Olympiakomitea Markkinointi Oy:n toiminnan organisointia ja toteuttamista ovat tehokkaat työkalut kaikilla toiminnan tasoilla – tähän kuuluu muun muassa tehokas CRM-järjestelmä.
Lauri Ijäs toimii tapahtumapäällikkönä Suomen Olympiakomitean Markkinointi Oy:ssä, joka vastaa Olympiakomitean yritysyhteistyöstä ja varainhankinnasta. Yksikössä tultiin yhteistuumin siihen tulokseen, että vanha CRM ei enää vastannut tarpeita.
Uudeksi ratkaisuksi löytyi Ohjelmistoja.fi:n kautta Pipedrive.
Ijäs kertoo tarkemmin hyvin sujuneesta yhteistyöstä Ohjelmistoja.fi:n kanssa, sekä mitkä ominaisuudet tekevät Pipedrivesta ykkösvalinnan heidän tiimilleen.
Pienikin tiimi tarvitsee tehokkaan CRM-ratkaisun
Suomen Olympiakomitea Markkinointi Oy etsi uutta CRM-järjestelmää, jonka avulla yritysyhteistyön, varainhankinta, sekä muiden vastuualueiden hallinta sujuisi mutkattomasti. Kuuden hengen yksikkö hallinnoi asiakkuuksia, joiden määrä asettuu tällä hetkellä kuuden- ja seitsemänkymmenen väliin.
– Tarvitsimme CRM-järjestelmän, jonka avulla tieto kulkisi sujuvasti pienessä yksikössämme. Laadukas, ajantasainen ja tehokkaasti pyörivä CRM on edellytys toiminnallemme, Ijäs painottaa.
– Tulimme yhdessä siihen tulokseen, ettei vanha järjestelmämme ollut riittävän joustava tukemaan kasvutavoitteidemme saavuttamista. Haimme uutta, ketterää ja käyttäjäystävällisempää ratkaisua, jossa tiedot pysyisivät aina ajan tasalla.
Pipedrive herätti kiinnostusta, kun yksikössä tutkittiin erilaisia CRM-vaihtoehtoja, ja se päätettiin ottaa kokeiluun vuoden alussa.
– Tämä on yksi pienen tiimin etuja: pienellä porukalla ohjelmiston vaihtaminen ja kokeileminen onnistuu helposti.
Mistä Pipedrive sitten löytyi? Mistäpä muualtakaan kuin Ohjelmistoja.fi:ltä, joka on Pipedriven virallinen yhteistyökumppani Suomessa.
”Ohjelmistoja.fi:llä todella ymmärrettiin, mitä tiimimme tarvitsee CRM-järjestelmältä”
– Löysimme Ohjelmistoja.fi:n tutkiessamme Pipedrivea ja pyysimme heiltä tarjouksen, Ijäs kertoo.
Pipedrive-lisenssien lisäksi Ohjelmistoja.fi:ltä tilattiin myös käyttöönottopalvelu. Osana käyttöönottopalvelua Ohjelmistoja.fi:n asiantuntijoiden kanssa käytiin yhdessä läpi, mitä tietoja siirrettään vanhasta CRM-järjestelmästä uuteen, sekä lisättiin järjestelmään sen käyttäjät.
Ijäs ei voi kuin kehua uuden CRM-järjestelmän sujuvaa käyttöönottoa ja Ohjelmistoja.fi:n tarjoamaa tukea.
– Saimme aina nopeasti vastaukset kaikkiin kysymyksiimme ja myöhemmin myös lisätietojen siirto järjestelmään onnistui ripeästi. Ohjelmistoja.fi:llä todella ymmärrettiin, mitä tiimimme tarvitsee CRM-järjestelmältä, ja he muokkasivat Pipedriven juuri meille sopivaksi.
Myös itse Pipedrive osoittautui nopeasti loistovalinnaksi korvaamaan aiemmin käytössä ollut CRM.
– Pipedrive on kokonaisvaltaisesti vanhaa järjestelmäämme tehokkaampi ratkaisu. Etenkin Pipedriven visuaalisuus on todistanut arvonsa: nyt raportointiosuutta on helpompi lukea ja hahmottaa. Myös myyntifunnelin lukeminen on selkeämpää ja sen päivittäminen sujuu vaivattomasti sekä johdon että myynnin puolella. Tämä onnistuu vaikka tien päällä Pipedriven näppärän mobiilisovelluksen ansiosta.
– Helppokäyttöisyys ja selkeä tiedon esittäminen ovat tärkeitä ominaisuuksia CRM-järjestelmässä. Niiden ansiosta tiedot pysyvät ajan tasalla ja kaikki pysyvät kartalla siitä, missä mennään.
Apua ohjelmistojen valintaan, hankintaan ja käyttöönottoon
Autamme sinua valitsemaan ja ottamaan käyttöön yrityksellenne sopivimmat ohjelmistot